Olavi Paavolainen- aikansa julkkis
Olavi Paavolainen (1903-1964) oli suomalaisen kulttuurihistorian
valovoimaisimpia vaikuttajia. Hän oli ikkunoita Eurooppaan avanneen
älymystöryhmän, Tulenkantajien, tunnetuimpia hahmoja 1920-luvulla.
Paavolaisen moniosaaminen liittyi myös esiintymiseen, hänen nimeensä
liittyy poikkeuksellista eleganssia, mutta myös kielteisesti
tulkittua itsetehostusta. Aikansa julkkis on saanut lukemattomia
lempinimiä kuten "loistava Apollo", "modernismin impressaario",
"viimeinen kareliaani" ja "eurooppalainen".
Paavolainen ja muut Tulenkantajat korostivat nykyhetken merkitystä ja
halusivat osallistua täysin voimin kansainvälisiin trendeihin,
futurismista ja jazzmusiikista ekspressionistiseen maalaustaiteeseen,
koneromantiikasta suurkaupunkien ylistykseen. Poliittisesti he eivät
olleet yhtenäinen ryhmä.
1930-luvun loppupuolella Paavolainen herätti suurta huomiota myös
kirjoittamalla vierailuistaan Hitlerin Saksaan ja Stalinin
Neuvostoliittoon tarkkanäköisiä matkakirjoja. Niiden sisältämää
kritiikkiä diktatuurijärjestelmiä kohtaan on usein turhaan vähätelty
puhumattakaan ylistyssyytöksistä, joille teokset eivät anna perusteita.
Toisen maailmasodan aikana Karjalan kannaksella syntyneestä
Paavolaisesta sukeutui kuitenkin läheisen karjalaisen maiseman ja
vanhojen perinteiden kuvaaja. Aunuksen ja muuta karjalaista
perinnettä kerätessään hän havaitsi nuoruuden ihanteellisen kuvansa
ja suomalaisten miehittämän Karjalan todellisuuden erot.
Tappiollisen jatkosodan kokemukset tekivät hänestä pessimistin, jonka
tunnot hän kirjasi sodan jälkeen vuonna 1946 ilmestyneeseen, sodan
aikaisiin päiväkirjoihin perustuvaan teokseensa.
Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu aiheutti ilmestyttyään yhden
suurimmista kulttuurikiistoista Suomessa. Se sai sodan aikaisia
ajatuspinttymiä käsiteltyään ja saksalaisyhteistyön luonnetta
kritikoidessaan syytöksiä jälkiviisaudesta. Aikansa teoksista
kuitenkin juuri se on kestänyt parhaiten ajan hampaan ja on
eittämättä yksi suomalaisen kirjallisuuden klassikoista.
Jari Sedergren
historiantutkija, VTT
***
Oheinen artikkeli liittyy Paavolaisen jalanjäljillä
dokumenttisarjaan, joka lähetetään YLEn TV2 tiistaisin alkaen
17.10.06 klo 19.00.
Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Agricola Suomen historiaverkon ja
Ylen historiasivujen kanssa. http://historia.yle.fi/
Voit kommentoida artikkelia joko tällä foorumilla tai Ylen foorumilla.
Kolmannen valtakunnan vieraana on mielenkiintoinen kirja. Se arvostelee natseja aika tylyin sanoin ja ivaakin heitä suorstaan (esim. naisaiheiset keskustelut kansallissosialistisissa lehdissä). Saksalaiset raivostuivat kirjasta. On ihmeellistä, että kirjaa yritetään vieläkin arvostella natsimielisyydestä.
Sensijaan Jatkosodan alussa Paavolainen oli ainakin Martti Haavion mukaan saksalaismielisin kaikista ja kuulostikin heiltä. Muut tk-miehet eivät olleet niin innoissaan ja ilmeisesti epäröivät vielä voittajaa. Ilmeisesti Paavolainen laski jo Saksan voittavan. Siksi on varsin uskottavaa, että Sunkkään yksinpuheluun Paavolainen kirjoitti ainakin osan päiväkirjoistaan uudelleen. Saksalaisten arvostelu länsivaltojen nuotilla kirjassa jo aikaisessa vaiheessa on aika oksettavaa.
Kulttuurimies Olavi Paavolainen kykeni loistamaan ja vaikuttamaan eri suuntausten dominoidessa eli hänessä oli aimo annos opportunistia. Toisaalta, niinhän lähes kaikki ihmiset toimivat. Heidän oli muututtava ja he muuttuivat. Tietysti tällaisen näkyvän hahmon kyseessä ollessa asia on hieman kiusallinen. Osa kulttuurivaikuttajista oli uskollisesti samaa mieltä kaiken aikaa ja he tunnustivat väriä. Toisaalta Paavolainen oli ulkopuolinen eikä koskaan sitoutunut liian selvästi mihinkään suuntaukseen. Siten toiminnan jatkuminen eri aikoina oli oikeastaan toisaalta oikeutettuakin.
Objektiivisuuden määrä oli ilmeisesti kuitenkin minimissään 1941 syksyllä ja keväällä 1942. Hieman tuntuu, että Saksan asema tuntui toivottamalta 1930-luvulla ja se oli erittäin vihattu. Kun muistaa 1940-luvun Hertta Kuusisen rakastajana, ei voi olla välttymättä ajatukselta, että suhtautuminen kansallissosialismiin olisi saattanut olla hyväksyvämpi toisenlaisten valtasuhteiden vallitessa jo silloin. Toisaalta ajan virtahan ihmisiä vie ja OP oli suhteelliseasiallinen ja vaali eräänlaista objektiivisuutta kaikkina aikoina. Synkkä Yksinpuhelu tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta nuoleskelulta, kun muistaa innostuksen vuonna 1941.
Olisiko Paavolaisen tapaus kuitattava siten, että miehen toiminta sietää rimaa hipoen kriittisen tarkastelun? Olisiko Paavolaisen toiminta kuin peilikuva pienen Suomen myötäilystä ajopuuna eri suurvaltojen kamppailujen välissä? Näin ei taida olla. Pikemminkin näyttäisi siltä, että Paavolainen on innostunut liian aikaisin kuvittelemaan lopullisen voittajan sekä vuonna 1941 että vuonna 1945. Suomen johto ei uskonut Saksan voittoon oikeastaan koskaan ja jätti pelivaraa tappion tai tasapelin varalle. Paavolainen uskoi liian aikaisin Saksan voittavan ja ennätti muiden karelianistien tavoin kaavailla Suomen suurta huomenta. Samoin 1944 Suomi saattoi selvitä ja sitä yritettiin. Paavolainen ei yhtään kursaillut puolestaan liehitellessään uusia käskijöitä, jotka näyttivät olevan vahvoilla. Omatkin vastakkaiset esityksensä mies lakaisi maton alle.
Sensijaan Jatkosodan alussa Paavolainen oli ainakin Martti Haavion mukaan saksalaismielisin kaikista ja kuulostikin heiltä. Muut tk-miehet eivät olleet niin innoissaan ja ilmeisesti epäröivät vielä voittajaa. Ilmeisesti Paavolainen laski jo Saksan voittavan. Siksi on varsin uskottavaa, että Sunkkään yksinpuheluun Paavolainen kirjoitti ainakin osan päiväkirjoistaan uudelleen. Saksalaisten arvostelu länsivaltojen nuotilla kirjassa jo aikaisessa vaiheessa on aika oksettavaa.
Kulttuurimies Olavi Paavolainen kykeni loistamaan ja vaikuttamaan eri suuntausten dominoidessa eli hänessä oli aimo annos opportunistia. Toisaalta, niinhän lähes kaikki ihmiset toimivat. Heidän oli muututtava ja he muuttuivat. Tietysti tällaisen näkyvän hahmon kyseessä ollessa asia on hieman kiusallinen. Osa kulttuurivaikuttajista oli uskollisesti samaa mieltä kaiken aikaa ja he tunnustivat väriä. Toisaalta Paavolainen oli ulkopuolinen eikä koskaan sitoutunut liian selvästi mihinkään suuntaukseen. Siten toiminnan jatkuminen eri aikoina oli oikeastaan toisaalta oikeutettuakin.
Objektiivisuuden määrä oli ilmeisesti kuitenkin minimissään 1941 syksyllä ja keväällä 1942. Hieman tuntuu, että Saksan asema tuntui toivottamalta 1930-luvulla ja se oli erittäin vihattu. Kun muistaa 1940-luvun Hertta Kuusisen rakastajana, ei voi olla välttymättä ajatukselta, että suhtautuminen kansallissosialismiin olisi saattanut olla hyväksyvämpi toisenlaisten valtasuhteiden vallitessa jo silloin. Toisaalta ajan virtahan ihmisiä vie ja OP oli suhteelliseasiallinen ja vaali eräänlaista objektiivisuutta kaikkina aikoina. Synkkä Yksinpuhelu tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta nuoleskelulta, kun muistaa innostuksen vuonna 1941.
Olisiko Paavolaisen tapaus kuitattava siten, että miehen toiminta sietää rimaa hipoen kriittisen tarkastelun? Olisiko Paavolaisen toiminta kuin peilikuva pienen Suomen myötäilystä ajopuuna eri suurvaltojen kamppailujen välissä? Näin ei taida olla. Pikemminkin näyttäisi siltä, että Paavolainen on innostunut liian aikaisin kuvittelemaan lopullisen voittajan sekä vuonna 1941 että vuonna 1945. Suomen johto ei uskonut Saksan voittoon oikeastaan koskaan ja jätti pelivaraa tappion tai tasapelin varalle. Paavolainen uskoi liian aikaisin Saksan voittavan ja ennätti muiden karelianistien tavoin kaavailla Suomen suurta huomenta. Samoin 1944 Suomi saattoi selvitä ja sitä yritettiin. Paavolainen ei yhtään kursaillut puolestaan liehitellessään uusia käskijöitä, jotka näyttivät olevan vahvoilla. Omatkin vastakkaiset esityksensä mies lakaisi maton alle.
Olikohan tuon venäläisen lapsivankiyhdistyksen johtajan jutut tarkistettu? Kaikki vaikuttivat kyseenalaisilta, kun vielä asiantuntijat sanoivat heti aika lailla toiseen suuntaan. Mielestäni nainen vaikutti epäluotettavalta. Tehtävänäkin oli näemmä ollut korvausvaatimusten esittäminen Suomelle.
Suomihan maksaa miljoonia euroja "lähialueyhteistyötä" vuosittain Venäjälle, joten eikö korvaukset ole maksettu kaikesta mahdollisesta ties kuinko moneen kertaan? MiksiAntti Laine kannattaa itseruoskintaa tässä asiassa? Perustelukin oli outo, koska Venäjähän Talvisodan aloitti ja oli nälkäsaartoa harjoittavine liittolaisineen koko Suomen nälänhädän taustalla.
Paavolaisen Hertta Kuusisen sulhasena kirjoittamat jutut kuulostivat suorastaan törkeiltä. Vai että oikein hitlerismiä Petroskoissa!
Suomihan maksaa miljoonia euroja "lähialueyhteistyötä" vuosittain Venäjälle, joten eikö korvaukset ole maksettu kaikesta mahdollisesta ties kuinko moneen kertaan? MiksiAntti Laine kannattaa itseruoskintaa tässä asiassa? Perustelukin oli outo, koska Venäjähän Talvisodan aloitti ja oli nälkäsaartoa harjoittavine liittolaisineen koko Suomen nälänhädän taustalla.
Paavolaisen Hertta Kuusisen sulhasena kirjoittamat jutut kuulostivat suorastaan törkeiltä. Vai että oikein hitlerismiä Petroskoissa!